Nellin pennut kotiutuvat

Neilikan pesueen, jonka kuulumisia on luvassa viimeistään huomenna, lisäksi Kissatalossa asustaa toki muitakin kissoja ja peräti toinenkin emokissa, Nelli pentuineen. Nellin pennut tulivat viime viikolla luovutusikäiseksi ja kahdella heistä onkin jo matka käynyt uuteen kotiin. Jäljellä olevat kaksi pentua lähtevät koteihin tulevan viikon keskiviikkona ja lauantaina.

Nellin pesue n. 10-viikkoisina

Nellin pesue n. 10-viikkoisina

Myös Nellillä on uusi koti jo tiedossa mutta sitä ennen Nelli käy vielä sterilointileikkauksessa. Koska Nellillä on ollut kortisonikuuri, on leikkausta jouduttu hieman lykkäämään.

Nelli valppaana

Nelli valppaana

Tänä lauantaina uuden kodin sai myös Mike, joka ei pitkään ennättänyt Kissatalolla viipyäkään. Mike on tyypillinen reissuun lähtenyt löydettäessä vielä leikkaamaton nuori kollipoika. Koska omistajaa ei löytynyt laissa säädetyn säilytysajan (15vrk) kuluessa, siirtyi Mike uutta kotia etsivien kissojen joukkoon. Seurallisena ja herttaisena kissana koti löytyikin nopeasti ja niinpä Mike pääsi tutustumaan uuteen perheeseen ja kissakaveriin jo aamusella.

Mike edes hetkisen paikoillaan

Mike edes hetkisen paikoillaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s