Oskun jouluterveiset

Osku saapui Kissatalolle kesäkuussa 2008. Tämä selkeästikin hyvin nuori poikakissa löytyi harhailemasta Mommilasta, josta Osku toimitettiin eläinsuojeluyhdistyksen hoteisiin. Koska omistajaa ei Oskulle ilmoitteluista ja kyselyistä huolimatta löytynyt, siirtyi Osku uutta kotia etsivien kissojen listoille.

Osku Kissatalolla 16.6.2008

Osku Kissatalolla 16.6.2008

Herttaisen ja seurallisen luonteensa ansiosta Osku sai uuden kodin lähes samantein lakisääteisen tallessapitoajan päätyttyä. Ihmisrakkaalle Oskulle tärkeitä ovat halittelu- ja pusuttelutuokiot omistajaperheen ja etenkin perheen tarhaikäisen pojan kanssa. Myös ruoka maistuu Oskulle ja emännän jalkoihin Osku tulee pyörimään etenkin keittiön läheisyydessä. Lempipuuhaa on myös saunominen, ja Osku onkin ensimmäisenä lauteilla kun sauna laitetaan päälle. Osku on hurmannut myös perheen sukulaiset ja ystävät valloittavalla kissapersoonallaan.

Osku uudessa kodissa heinäkuussa 2008

Osku uudessa kodissa heinäkuussa 2008

Aatonaatto tarjosi Oskulle uutta ihmeteltävää kun kotiin tuotiin kuusi sisälle. Oskulle laitettiin kuusen alaoksille muutama pallo leikkikaluiksi. Aattona kuusen alle ilmestyi lahjoja ja löytyihän sieltä oma paketti myös Oskulle! Nyt Osku osaakin viisaana kissana näyttää, mitkä lelut ovat joulupukilta kotoisin.

Osku-tonttu jouluna 2008

Osku-tonttu jouluna 2008

Oskun tarinan ja terveisten myötä hyvää joulua ja onnellista alkanutta vuotta toivottaa myös koko Kissatalon jengi!

One thought on “Oskun jouluterveiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s