Kesä ja kissanpennut

Tämä kesä oli Kissatalolla hyvin poikkeuksellinen. Yleensä pesueita tulee sellaiset 3-4 vuoden aikana, nyt olin laskeskelevinani, että ollaan menossa jo yhdeksännessä ja kymmeneskin saattaa olla tuloillaan. Onneksi suurin osa pennuista on löytänyt jo uuden kodin, mutta kotia vailla on edelleen laskujeni mukaan kahdeksan pentua, joista yksi on luovutusvalmis parin viikon sisällä, kaksi siinä puolentoista kuukauden kuluttua ja viisi joulukuun alkupuolella.

Viime kirjoituksessa mainitsin orpopennuista, joita meille saapui vierihoitoon kolmin kappalein. Pesueen ainoalta pojalta löytyi vakava (luultavimmin) synnynnäinen munuaisvika ja poika jouduttiin saattelemaan matkalle kohti kissojen taivasta. Pesueen tytöt, Saara ja Salli, voivat onneksi mainiosti ja pääsevät kohta puoliin kotihoidosta Kissatalolle sosiaalistumaan myös muiden kissojen kanssa. Ohessa vielä viikon vanhaa videokuvaa korvien puhdistuksesta:

Ja madotuksesta:

Kesän lopuilla Kissatalolle saapui villi emäkissa kolmen n. kolmekuisen tyttöpennun kanssa. Tytöt saivat uudet kodit nopeasti, mutta koska emän vatsanalus oli melkoisen laaja, tiedettiin odotella uutta perheenlisäystä. Emä pyöräyttikin viisi elävää poikasta, jotka ovat nyt noin kahden viikon iässä.

One thought on “Kesä ja kissanpennut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s