Kesäkissojen paluu

Syksy on vihdoin koittanut Oitin kissatalolle, mikä näkyy ennen kaikkea löytökissojen määrän nousussa. Oonan viidestä pennusta yksi jouduttiin saattelemaan sateenkaarisillalle mutta neljä jäljellä olevaa poikasta kasvavat huimaa vauhtia ja ovat päässeet parhaimpaan peuhuikään uhitteluineen ja kylkimyyryhyppimisineen.

Oonan pesue odottelemassa telmimään pääsyä 24.10.2009

Oonan pesue odottelemassa telmimään pääsyä 24.10.2009

Oonan lisäksi kissatalolla on myös toinen emokissa, Rosita, joka kahden poikapentunsa, Rikun ja Roopen kanssa toimitettiin kissatalolle etsimään uutta kotia. Lisäksi kotia vailla ovat vielä Rapsu sekä orpopennut Saara ja Salli, jotka tottuneina videolle esiintyjinä pistivät tomerasti painiksi kesken päiväunien kameran nähtyään.

Kissatalon väkeä työllisti myös Mäntsälän S-marketissa 17.10. järjestetty Kissa vieköön! -tempaus, jossa kerättiin ruokaa kissatalon asukeille. Tempaus sujui mainiosti ja pitkän päivän uurastuksen palkintona oli kahdeksisen ostoskärryllistä purtavaa niin junioreille kuin vanhemmillekin kissoille.

Vaikka uusia kissoja tuntuukin tulevan sisälle ovista ja ikkunoista, on muutama kissa saanut myös uuden kodin. Ripsu (Rapsun veli) lähti muutama viikko sitten omaan kotiin ja myös Oonan pennuista kahdella on uusi koti tiedossa luovutusiän koittaessa. Lisäksi koti löytyi Lakulle, joka ennätti etsiskellä uutta kotia kissatalolla parin kuukauden ajan.

One thought on “Kesäkissojen paluu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s